Tanssitasot

Aluksi jotakin huomautuksia

Tanssitasosta on kysymys osaamistasostasi, eri tansseissa ja musiikeissa. Tanssitason arviointi helpottaa valitessesi kursseja itsellesi. Tarkoitus ei ole panna tanssijoita paremmuusjärjestykseen.
Sinä itse päätät mille kurssille hakeudut. Jossakin vaiheessa pitääkin ottaa uusia haasteita. Jos joudut pinnistelemään olet oikeassa paikassa. Kaikkea ei opita kerralla. Joskus kun itse on ollut liian kovilla, tapahtuu vain ylivuoto,,,ja tanssi jatkuu ;-).

Argentiinalaisen tangon opetuksessa on käytössä kansaivälinen koordinaatisto, jonka löytyy Kuopiolaisen Tango Alegrian ry ( taitaa merkitä suomeksi tangon iloa ) sivuilta kohdasta linkki viikkokurssit sujuvasti suomeksi ja englanniksi.

Kaikki ovat kehittymässä kohti omaa tanssitaitoaan ja osaamistaan. Parempi on verrata omaa kehittymistään aikaisempaan omaan osaamiseensa ja tasoonsa, kuin toisiin tanssioihin. Kaikki ovat lähestymässä tanssimisen syvintä olemusta, tanssinautintoa yhdessä partnerin kanssa, omasta suunnastaan, omasta lähtökohdastaan, omana aikanaan. Eri ikäisinä.

Seura- ja sosiaalitanssitilanteessa ei ole kysymys kilpailusta. Parin ei tarvitse kilpailla tai osoittaa taitojaan toisille. Parin saa - pitää keskittyä toisiinsa ja musiikkiin. Paritanssi on kauneimmillaan parin luoma ja jakama taideteos, mistä myös ulkopuolinen katsoja saattaa nauttia.

Tanssitasot,
kursiivina omat kommenttini.

Alkeistaso vasta-alkaja tai harrastanut alle puoli vuotta. Ennakkotietoja ei edellytetä, ohjausta voi käyttää myös perusasioiden kertaamiseen.
Tämä on sovellettavissa kaikkiin tansseihin. Sinulla ei ole ko. tanssista aikaisempaa kokemusta. Käytännön tanssi on jäänyt vähäiseksi. Viimeisestä alkeiskurssistasi voi olla jo aikaa. Koet, että tämän tanssin musiikin tuntemuksesi on vähäinen. Et ole vielä miettinyt tai kokeillut viedä/seurata ko. tanssissa. Sinulla ei ole karttaa tämän tanssin kuvioista.

Perustaso joko intensiivinen peruskurssi tai harrastanut n. puoli vuotta - vuoden. Osaa viennin/seuraamisen ja tekniikan: 8 askeleen perussarja, ochot ja perusgirot.
Yllä tasomäärittely Argentiinalaiseen tangoon. Yleisesti: Sinulla on jo käytännön tanssikokemuksi tästä tanssista. Olet käynyt vuoden aikana alkeistason kursseilla. Tunnistat musiikin, ja tiedät millä tavalla ja tyylillä voit ko. musiikin tanssia parin kanssa. Olet valmis viemään/seuraamaan musiikikkia parisi kanssa. Osaat tanssista perusaskeleen, perusotteet ja joitakin peruskuvioita.

Jatkotaso, harrastanut n. 1-2 vuotta. hallitset girot ja oman tasapainonsa, pystyy tulkitsemaan musiikkia ja käyttämään koristeita rikkomatta tanssia.
Edellä AT.tasomäärittelyä, yleisesti: Olet tanssinut tätä tanssia vuosia. Sinulla on kokemusta alkeis- ja perustason opetuksesta. Tunnistat musiikin ja kappalet, sen tunnelmat ja rytimin antamat vaihtelumahdollisuudet tanssiisi. Viennissä/seuraamisessa osaat roolisi, myös vieraan ja eri tasolla olevan partnerin kanssa. Osaat joustaa. Tanssipalettiisi kuuluu perusaskelluksen kanssa tunnettuja kuvioita. Kykenet luomaan roolisi antamissa rajoissa tuttuja koristeluita tanssiin.

Keskitaso, harrastanut 2-4 vuotta. on varma viejän tai seuraajan roolissa, pystyy improvisoimaan ja ymmärtämään parin askeleet, haluaa parantaa tyyliä, tekniikkaa ja tarkkuutta sekä tutkia eri mahdollisuuksia. Hallitsee parin yhteisen tasapainon, girot sacadoilla ja tanssilinjassa pysyvät käännökset.
Olet tanssinut tätä tanssia vuosia. Tanssi kuuluu kurssikalenteriisi ja ylläpidät aktiivisesti osaamistasi. Tunnistat musiikin ja kappaleen, sen tunnelmat ja rytmin antamat vaihtelumahdollisuudet tanssiin. Viennissä/seuraamisessa osaat roolisi ohella parisi askeleet, painonvaihdot, ja mahdollisuudet liikkeeseen.

Edistyneet Edistyneet, harrastanut yli 4 vuotta. Pystyy luomaan tanssia ja osaa viedä/seurata harvinaisempiakin nopeuden tai suunnan muutoksia.
Olet tanssinut tätä tanssia vuosia. Tanssi kuuluu kurssikalenteriisi ja ylläpidät käytännössä aktiivisesti osaamistasi. Tunnistat musiikin ja kappaleen, sen tunnelmat ja rytmiin antamat vaihtelumahdollisuudet tanssiin. Viennissä/seuraamisessa osaat roolisi ohella parisi askeleet, painonvaihdot, pysäytykset hallitset "rytmihäiriöt" ja eri mahdollisuudet liikkeen jatkamiseen. Viennissä/seuraamisessa osaat hyödyntää mahdollisen tilan ja ajan "omien" koristeiden tai kuvioitten tekemiseen. Valittavana kartallasi on useita vaihtoehtoisia reittejä "kuvioita" ja niiden sarjoja matkallasi musiikin merellä. Kykenet luomaan roolisi antamissa rajoissa koristeluita tanssiin. Yhdistelet ja tuot tanssiisi muiden tanssien kuvioita ja luot uusia kuvioita tanssiin.

En pane pahakseni jos joku haluaa kommentoida tai on erimieltä kanssani. Keskustelu tulee varmaan parantamaan tanssitasoluokitusta jatkossa. Korjaan mielelläni huonoja ja vääriä käsityksiäni. Keskustelu voi käydä sähköpostitse, tai vaikka fasebook foorumilla missä minut saa tanssikaverikseen kutsumalla.

Muiden luokituksia

Tähän hätään, julkaisupaineessa, en löytänyt vielä muiden luokituksia, mutta julkaisen niitä kunhan ehdin ne löytää. Edelleenkään en pane pahakseni vinkeitä ja linkeistä.

Tanssitasot

päivitetty 17.3.2009