WSF Uutiset

vapaa julkaistavaksi heti

Tanssi vapauttaa

Tanssi vapauttaa Lehdistötiedote 24.03.2009

Käsitykseni tanssin voimaan on vahvistunut – uskon, että kylä missä vapaat ihmiset kokoontuvat iltaisin musiikin - tanssin ja toistensa seuraan, on onnellinen kylä. Tanssi vapauttaa, se pakottaa käyttämään omia aivojaan ja kehoaan, luomaan ja tekemään tämä yhdessä partenrin kanssa. Tanssi on myös taidetta, taitoa ja tunnetta. Hyvä tanssikokemus on parin kanssa luotu - jaettu yhteisesti nautittu taideteos, sanoo Samuli Ketola...

Kansojen välisyyttä – kulttuurilla

Kansojen välisyyttä – kulttuurillaArgentiinalainen tango tulossa uudelleen 12.10.2007

Argentiinalainen Tango on kulttuuria, mikä yhdistää ihmisiä, rodusta, maailmakatsomuksesta, iästä, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tanssi on kommunikointia, vaikka muuten ei olisikaan yhteistä kieltä. Tanssi on aikojen saatossa myös liittäneet sukupolvet toisiinsa. Monessa mökissä on vanhemmat isät, äidit, sekä vanhemmat sisarukset siirtäneet arvokasta tapakulttuuria, tanssitaidon opettamisen ohella, nuoremmille. Tanssi on monen pariskunnan yhteinen harrastus. Myös yksin elävät kohtaavat muita ihmisiä ja ystäviä tanssiharrastuksen parissa...

WSF Laatuverstas

WSF-Laatuverstas!Yrityksille ja yhteisöille laadun ja kehittämisen palvelua WSF-laatuverstas 28.4.2002

WSF-Laatuverstas on myös uusi kanava vuoropuhelulle työyhteisössä. Henkilöstön ideat, ehdotukset ja aloitteet tulevat dokumentoitua ja hyödynnettyä. Ohjelma on myös konfliktijohtamisen työkalu, se auttaa kritiikin ja epäkohtien hyödyntämistä yrityksen toiminnan parantamisessa ja kehittämisessä...

Uusi yritys Pyhäjoelle

Work-Studio ottamassa ensi askeleitaan 7.12.2000

Lue lehdistötiedote Uusi yritys Pyhäjoelle

WSF uutiset

päivitetty 25.3.2009